time to let go and live

Eilen mä sen tein. Loppuratkaisu, viimeinen määränpää jo valmiille, aikoja sitten tehdylle ratkaisulle.
Nyt mun on helpompi hengittää, kun tääkin on hoidettu. Nyt on vaan parempi olla. Eikä tarvi enää miettiä.

"Vaikka kaikki saa unohtua,
 kiitos siitä, kun liiankin kauan jaksoit mua.
 Huolit hulluuttas puolikkaan,
 enempää en oo osannut koskaan antaakaan.

 Kiitos, kun koetit ymmärtää.
 Tiesin, siihen et pystyisi edes sinäkään.
 Jos joskus liikaa muistankin,
 juon vielä yhden, niin muistan taas
 paljon huonommin.

 Kiitos, kun huolit puolikkaan,
 enempää en oo osannut koskaan antaakaan.
 Ehkä muistatkin mua"

yks vuosi, solmussa

Mä tärisen kylmästä. 

Mä oon nyt neljä yötä nukkunu sohvalla. Kamala yskänuharäkätauti. Mä pelkään oikeestaan mennä sänkyyn nukkumaan, koska tiedän että herään jossain vaiheessa siihen yskimiseen ja joudun siirtymään sohvalle. Enkä toisaalta tahdo myöskään nukahtaa suoraan sohvallekaan.

Kompromissi: Ei nukuta sitten ollenkaan.

Välillä mä mietin et mihin tää elämä oikein vie.

Vuos sitten mun maailma kaatui, loppui. Tai siltä se silloin tuntui, nyt on jo ihan hyvä olla.

Vuos sitten mä heitin sen valmiin elämän, mikä mulla olis ollu, pois. 

Hetkeäkään en kadu, en ikinä ole kasvanut näin paljoa ihmisenä. 

"Sinä teit minusta jotain, mutta ilman sinua minusta tuli itseni"